Aamulla mieheni lähdettyä töihin, kalakeiton keittettyäni, koneellisen pyykkiä pesteyäni ja
kaupassa käyntini jälkeen.
Klo 8 serkun poika kurvasi pihaamme ja minä hyppäsin kyyttiin.
Auton nokka kohti luodetta ja menoksi.
Serkkuni odotti meitä kylään Kokkolassa.
Serkun luona kyläilemässä olen käynyt joskus 70-80 luvulla.
Hän asuu nykyisin yksin kerrostalossa, edellis kerralla omakotitalossa perheensä kanssa.
Lapset ovat jo lentäneet pesästä ja mies kuollut.
Saimme seuraksemme hänen lapsenlapsensa,
jonka jälkeen suuntasimme heidän kesäpaikkaansa.
Olen lapsena viettänyt viikon heidän kesävieraanaan.
Menimme serkkuni kyydissä sinne ja palasimme tätini kanssa junalla takaisin.
Reissu oli mieleen painuva, pienelle tytölle.
Silloin serkulla ei ollut vielä lapsia, vaan kollikissa nimeltään Topikatti.
Topikatti sai sittemmin kodin meiltä,
kun serkkutyttö sai esikoisensa.
Aallonmurtajan takana siintää avomeri, eli suora tie meritse Ruotsiin.
Aikaa siitä on kulunut ehkä jo 40 vuotta,
jonka jälkeen en ole paikalla käynyt.
Oli ihana katsella vanhoja muistin kultaamia paikkoja.
Kyllähän aika on tehnyt tehtävänsä. Uusia rakennuksia tullut.
Lapsilla on omat rakennuksensa.
Tämä mökki tuntui silloin tosi isolta ja tilavalta 10 vuotiasta,
eipä enää tuntunut niin isolta.
Mökin sisältä löytyi aivan ihania purkkeja.
Yleinen uimaranta oli muuttunut kalasatamaksi.
Savusauna oli siirtynyt uuteen paikkaan
ja toimi nyt lasten leikkimökkinä.
Uuteen rakennukseen oli hankittu lämmityslaitteeksi
Kruunupyyn kirkon lämmitysuuni. Mökki lämpeni nopeasti.
ja rakkaiden sukulaisten keskellä oli ilo rupatella.
Onnistuneen päivän päätteeksi suuntasimme auton nokan kohti kotia.
Päivä olisi ollut täydellinen, ellei sää olisin ollut niin kylmä,
tuo ainainen raaka tuuli oli taas harminamme.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.