Puntarissa on käyty, viikon saldo oli -0,8 kg ihan hyvä tulos näin pääsiäisen jälkeen.
Pääsiäinen meni aika hyvin. Säästin pisteitä, jätin aamupalan pois. Perunoiden tilalle porkkanaa, eikä juuri ollenkaan leipää, sitten jäi pisteitä herkuille, kuten suklaamunat ja pulla/kakku.
Olo tuntui aika kivalta perunan ja leivän vähentämisestä johtuen, taidan jatkaa samoilla linjoilla.

Huomenna alkaa sitten taas arkinen aherrus, vanhat lomat on nyt pidetty.
Tuo ruoka puoli vähän arveluttaa. Yleisessä ruokalassa on vaikea sanoa, ei perunaa, kiitos.
Tuntuu vähän siltä, että "Mitähän siitä ihmisetkin sanoo".  Orvokki Autiota lainaten.
Töissä en ole kertonut kenellekkään laihduttamisestani.
Saa nähdä kuinka kauan menee ennen kun huomaavat tai kerron. Kotona tietävät jo.

Yritystä ensi viikkoon   . . .